Ilman rakastumista ihmiskuntaa ei olisi enää ollut olemassa pitkiin aikoihin. Näin jälkikäteen melkein kauhistuttaa ja ihmetyttää, mitä rakastuminen ihmiselle tekee, mitä valintoja se laittaa ihmisen tekemään, rakastuneena ei olla väsyneitä, ollaan vaan toinen toiselle, ne vaaleanpunaiset silmälasit, joiden läpi tihrutetaan ja luullaan, että elämä on ikuista ruusuilla tanssimista vain siksi, kun se oikea on löytynyt. Enää en jaksaisi olla rakastunut, en mitenkään päin! Se oli uuvuttavaa aikaa :D.

Miehelleni olen hänen kysyttyään vastannut rehellisesti, että EN, en ole häneen rakastunut, enää, luojan kiitos. RAKASTAN häntä, ja siihen on tarvittu sitä rakastumista, mutta siinä huumassa ei voi elää koko loppuelämäänsä. Mieheni ei ymmärrä. Rakastuminen varmistaa ihmiskunnan jatkuvuuden, ja parhaimmissa tapauksissa rakastumisen liekin haipuessa se kytee rakkaudeksi, joka kestää yhdessä läpi elämän. Jostain luin aikoinaan jonkun viisaan sanoneen suurinpiirtein näin, että kun yhdestä tulee kaksi, on todella tärkeää, että kahdesta tulee taas yksi, yhdessä ja erikseen, siis se oma aika erossa siitä armaasta on entistäkin tärkeämpää, että on henkireikää, ja jaksaa taas liitossa eteenpäin.

Aloitin tämän blogin vasta tänään, mutta olen jo huomannut, kuinka vapauttavaa tänne on kirjoittaa, ja jonkun kommentinkin olin jo ehtinyt saada; mukavaa! Kun tuo omatekoinen kotikeskusteluterapia ei tehoa eikä auta, niin on hyvä johonkin purkaa tuntojaan, mieluiten näin kirjoitetussa muodossa, niin voi myöhemminkin käydä läpi näitä tuntoja, jotka on juuri NYT, ja parhaimmassa tapauksessa ihmetellä, että miksi ihmeessä sitä noin reagoi elämäänsä.. Olen aina tykännyt kirjoittaa, ja nyt olisi kyllä data-aikana ihana, kun saisi aivoista suoran yhteyden tietokoneelle, että ajatukset vaan yksinkertaisesti näkyisivät kirjoituksena koneella. Niin paljon on ajatuksenjuoksua aivoissa eikä sormet ehdi mukaan tangenteille, että kaiken saisi talteen. Tämä elämänvaihe on niin minulta pois, etten välillä ehdi edes ajattelemaan ja analysoimaan, oikein tunnen, kuinka ajatukset on laitettava hattuhyllylle, ja toivottavasti joskus myöhemmin päästä sinne niitä hakemaan ja maistelemaan, jos enää muistaa, mikä se ajatus oli , vanhuuskaan kun ei tule yksin.. Huoh. Minulle oma rauha ja ajatteleminen on yksi niistä elämän peruspilareista, samoin kuin nukkuminen, vaikka nukkuminen ei ole laatuaikaa, silloinhan ei voi tehdä mitään, mutta juuri tässä elämänvaiheessa minulla ei oikein ole yhtään mitään omaa, mitä minä tarvitsen. Ehkä joskus taas..